Pitäisikö matkalla syödä vain silmillään?

Pitäisikö ulkomaan matkalla ruokaan tutustuminen jättää näköaistin varaan, ettei tuliaisiksi saisi ripulia tai ruokamyrkytystä?

Turistiripuliin sairastuminen on monen kohtalona varsikin, jos matka on suuntautunut Etelä-Aasiaan, Lähi-itään tai Afrikkaan. Usein puhutaan myös ruokamyrkytyksestä – sen voi tosin saada niin ulkomailla kuin Suomessakin.

Ripulin aiheuttajia ovat ripulibakteerit, kun ruokamyrkytyksen syynä on mikrobin ruokaan erittämä toksiini. Reissussa ruokamyrkytyksen voi saada myös histamiinin aiheuttamana esimerkiksi suolistobakteereiden pilaamasta kalasta.

Tartunnan saantia voi pienentää, kun on tarkkana ruuan ja juoman valinnassa. Vesijohtovettäkään ei yleensä kannata juoda, vaan käyttää pullotettua vettä.

Käsihygienia on erityisen tärkeää. Kädet tulee pestä aina ennen ruokailua ja välilläkin, jos siihen on mahdollisuus. Käsihygienia tulee ehdottomasti muistaa WC:ssä käynnin jälkeen. Puhdistuksen tehoa voi lisätä käsidesien avulla. Niistä on hyötyä varsinkin silloin, kun käsiä ei voi pestä puhtaalla vedellä ja saippualla.

Tuoretta ja juuri valmistettua

Ruuanvalmistuksen puhtaustaso voi kaukomailla poiketa pohjoisen ruokakulttuurista. Myös lämmin sää suosii bakteerien lisääntymistä. Pohjoismaalaisilla ei välttämättä myöskään ole vasta-aineita muiden maanosien bakteereille ja eliöille. Onkin arvioitu, että lähes joka toinen tropiikkiin matkustava sairastuu turistiripuliin.

Jos esimerkiksi tropiikissa haluaa pienentää sairastumisen riskiä, on syytä kieltäytyä monista herkuista. Epämääräiset katukeittiötarjonnat on myös hyvä jättää väliin.

Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen (THL) Matkailijan Terveysoppaassa suositellaan esimerkiksi välttämään pehmeiksi keitettyjä kananmunia, munakasta ja kokkelia salmonellavaaran takia. Vältettävien listalla on myös majoneesi, koska se sisältää raakaa kananmunaa. Tarkkana kannattaa olla myös simpukoiden ja kalojen kanssa, koska niihin on voinut kerääntyä levien aiheuttamaa toksiinia.

Turvallisinta onkin syödä leipää, juuri valmistettuja kuumana tarjottavia liha- ja kalaruokia sekä keittoja ja yleensäkin kaikkia kuumana tarjoiltavia ruokia.

Ja vaikka mieli tekisi, niin kaikissa maissa ei kannata maistaa jäätelöä, kermavaahtoa tai kylmiä jälkiruokia. Hedelmätkin on hyvä syödä niin, että ne on itse kuorinut.

Lääkitys voi helpottaa

THL:n ohjeessa todetaan, että ennaltaehkäisevänä lääkityksenä voi käyttää probioottisia mikrobeja sisältäviä valmisteita, mutta niiden teho ei ole kovinkaan hyvä.

Aikuisen kuumeetonta ei-veristä ripulia voi hoitaa oireenmukaisesti ripulilääkkeillä. Ripulilääkitys voi helpottaa oloa, mutta aiheuttajaa niillä ei voi parantaa. Lääkityksestä kannattaa keskustella hoitavan lääkärin kanssa. Turistiripulia vastaan ei myöskään ole rokotetta.

Nämä ruokalajit voivat usein aiheuttaa vatsatautia, jos ruuan hyvästä hygieenisestä tasosta ei ole varmuutta:

- kylmät leikkeleet ja majoneesipohjaiset salaatit

- erilaiset kastikkeet

- hedelmät ja vihannekset, joita ei voi itse pestä tai kuoria, marjat

- kylminä tai haaleina tarjotut raa´at tai riittämättömästi kypsytetyt lihaa, kalaa tai kananmunia sisältävät ruuat

- kylminä tarjotut osterit, simpukat, ravut ym. mereneläimet

- kylmät jälkiruuat

- pakkaamaton maito, kerma, jäätelö, voi ja tuorejuustot

- mehut ja juomat, myös alkoholipitoiset, joihin on lisätty jääkuutioita

Ripulivaaran kannalta turvallisia ruokalajeja ovat:

- leipä ja muut kuivat viljatuotteet

- vastavalmistetut, kuumana tarjoiltavat liha- ja kalaruuat ja keitot

- itse kuorittavat tuoreet hedelmät

- hiilihappoiset, pullotetut juomat

- kuumat juomat, kuten kahvi, tee ja keitetty vesi.

Lähde: THL/Matkailijan terveysopas

Lue koko artikkeli OmaPlus-lehdestä 4/12

Teksti: Johanna Pelto-Timperi

TAKAISIN | TULOSTA | JAA FACEBOOKISSA | LÄHETÄ KAVERILLE
  Artikkelit
Ilo vie eteenpäin
Orion luottaa tulevaisuuteen
Lemmikin sydänvaivat
Nivelrikko vai reuma?
Lihas janoaa rasitusta
10 pitkän iän salaisuutta
Löydä eteisvärinä ajoissa
Nukkuminen tekee hyvää
Tukka hyvin, kaikki hyvin
Pentu tarvitsee aikaa ja huolenpitoa
Kaunis iho vauvasta vaariin
Verman on 30-vuotias lääkeyritys
10 keinoa kaunistua
Kauneuskirurgia ei ole turhamaisuutta

Tiesitkö tämän?
Älä kärsi turhaan vaihdevuosista
Totta ja tarua kauneudenhoidosta
Ensiapu
Parkinsonin tauti
Rasitusvammat
Tautien tarttuminen
Allergiat
Syöpä
Kipu
Diabetes
Psoriaasi
Endometrioosi
Mykoplasma
Lääkkeet
Auringonpistos
Fibromyalgia
Mahahaava
Osteoporoosi
Koliikki
Malaria
Kuivat silmät

5 kysymystä
Keuhkokuume
Kynsisieni
Aurinkolasit
Aivoterveys
Rakot ja hiertymät
Influenssarokotus
Tuoksuyliherkkyys
Eturauhassyöpä
Venähdykset ja nyrjähdykset
Hiilihydraatit
Aurinkokeratoosi
Jälkiehkäisy
Parkinsonin tauti
Lasten korvatulehdukset
Vesirakot
KKK-hoito
Sappikivet
Rasitusvammat
Siitepölyallergia
Turistiripuli
Menierin tauti

Apteekin hyllyltä
Lääkkeiden nielemiseen on saatavissa apua
Ensiapulaukku
Lääkkeiden annosjakelu
Kinesioteipit
Borrex-punkkitesti
Punkkipihdit
Irti tupakasta
Kylmäpakkaukset
Lampaanvilla
Rakkolaastarit
Reseptit
Jumppakepit
Nenäkannu
Niveltuet
Lämpöhoito
Lääkemuistuttuja
Hiuksia voi hoitaa myös sisältäpäin
Punkkipihdit
Korvatulpat
Pitoa liukkailla

ARTIKKELIARKISTO

Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Juhonkuja 10 B, 33300 Tampere, 040 502 1493 tai 0400 834 130, toimisto@omaplus.fi